Home

Advertisement

Customize

Feb. 5th, 2008

Jääkuvia, Smeds

Söpöä

Suunnittelimme porukalla, että näytelmään pitää saada yksi romanttinen episodi vastapainoksi kaikelle kovalle ja karkealle. Lähdimme etsimään ideaa vanhalla puistonpenkki-improlla, jossa pari menee penkille istumaan ja panee silmät kiinni. Kun silmät avataan, rakastutaan toiseen heti. Teimme tästä kaksi versiota. Ensimmäisessä ujot rakastavaiset lähestyivät toisiaan kiertoilmauksin, kuten : "Saanko mä silittää tota sun farkkujen kangasta..."
Toisessa mentiin suoraan asiaan. Ujo rakkaus vaikutti paljon kiinnostavammalta.

Rakastavaisten kuljetuksesta tulee ylisöpö, niin makea kuin mahdollista.

Feb. 1st, 2008

Jääkuvia, Smeds

Musiikista


Hyvä näyttämömusiikki kommentoi näytelmän maailmaa ja tunneilmastoa. Usein toimii musa, joka on jollain lailla ristiriidassa kohtauksen yleisen moodin kanssa. Tuli mieleeni, voisiko PMMP:n Puuhevonen -levyä käyttää esimerkiksi Minttu-episodissa, jossa abityttö joutuu kriisiin tajutessaan, että yksi vaihe elämästä alkaa olla ohi. Pitää jättää ystävät, rutiinit, poikakaveri, perhe... Mitä jos tilalle ei tulekaan mitään uutta? Mitä jos kaikki toiveet ja odotukset jäävät toteutumatta? Mitä jos ei pääsekään eteenpäin? Toimisiko esimerkiksi juuri Puuhevonen -biisi tässä?

Jan. 31st, 2008

Jääkuvia, Smeds

ESIKUVISTA

On selvää, että Altman-vainaan Short Cuts -leffa on vaikuttanut paljon ajatteluuni dramaturgian rakenteesta aristotelisen draaman ohella. Näytelmäkirjallisuudessa Jim Cartwrightin Road  on ehkä suurin yksittäinen teos, jonka jäljet näkyvät tekemisissäni jollain tasolla varmaan aina.

Jan. 30th, 2008

Jääkuvia, Smeds

Reenit 30.1.

Luimme vanhoja tekstejä, mm. Tosirakkautta II vuodelta -99.  Tarkoituksena oli löytää jokin tarina-aihio kehiteltäväksi. Myös rakenteen hahmottaminen onnistui vanhaa mosaiikkitekstiä lukemalla. Tosirakkautta II rakentuu episodeista, joita sitoo yhteen rakkaus-teema. Lisäksi mukana kulkee koko ajan Moppe-koira. Jokin toistuva esine tai elementti olisi hyvä saada tähän Pulp-hommaankin mukaan.

Kiinnostusta herätti vanhan tekstin tv-show -episodi, Misu ja Marina -show. Päätimme ottaa jonkinlaisen vastaavan episodin myös uuteen näytelmään ja kokeilimme paria ideaa.  Erityisen lupaavalta vaikutti impro, missä esitettiin televisio-ohjelma, jossa tuhottiin ihmissuhteita.

Jan. 29th, 2008

Jääkuvia, Smeds

(no subject)


Tässä ensimmäisen tarinan ensimmäisen kohtauksen ensimmäinen versio, jonka pohja tehtiin reeneissä viikko sitten. Tähän tulee tyyliksi musta komedia.

PERHE

 

HENKILÖT: Isä, Äiti, Isosisko, kaksoset, Luigi, isän työntekijöitä

 

1. KOHTAUS

 

                      (Int. Ilta. Isä ja äiti ovat lähdössä ulos. Kaksoset leikkivät lattialla. Sisko dataa.)

ISÄ

(Toiselle kaksosista) No niin isin Mussukka-lussukka, isä ja äiti lähtee nyt pariterapiaan. Onhan sinulla  kaikkea, mitä tarvitset? Jos jotain puuttuu, niin pyydät vaan siskoltasi, EIKÖ NIIN?

SISKO

Menkää jo.

KAKSONEN 1

Me leikitään hevosilla.

KAKSONEN 2

Eipäs kun barbeilla.

ISÄ

Te leikitte hevosilla, jos Mussukka-lussukka niin tahtoo.

ÄITI

Taas sinä jahkaat lasten kanssa, me olemme myöhässä. Nyt mennään.

(Äiti raahaa isän mukanaan. Kaksoset leikkivät hetken aikaa hevosilla. Aina kun toinen yrittää ottaa barbit mukaan leikkiin, toinen hakkaa ne vasaralla. Siskolla on nettisessio poikakaverinsa, Maken kanssa.)

SISKO

(Lukee Maken viestejä) Pääset sä meille, mua… No emmää ny sinne tuu. Mä vahdin pentuja.

KAKSONEN 1

Mää kerron isälle, että sä haukut mua.

SISKO

Riisu sun paita. En varmaan riisu, hullu! Avaa ees pari nappia. Mitä sä musta luulet… (Avaa pari nappia) Näytä lisää. Äitis näytti, ku sua teki. Näytä ny. Sielä on kumminkin jotain sun kavereita. Näytä ny. Teitä on sielä  puoli amista kuolaamassa. Näytä ny. Sä oot ihan pimee! (Avaa kaikki napit.) Ja täs oli si kaikki mitä heruu.

KAKSONEN 1

Janottaa. JANOTTAA.

SISKO

Hae raanasta vettä, vitun äpärä. Mä voisin tulla sinne ja hieroo sun rauhasia. Et tasan tuu! Millon sää tulisit?

                      (Kaksonen 1 menee pistorasialle ja vetää tietokoneen virtajohdon irti.)

SISKO

Mitä vittua?!  (Tajuaa. Lähtee jahtaamaan Kaksonen ykköstä)

KAKSONEN 1

Isille menee! Isille menee, jos kosket muhun! JANOTTAA.

(Sisko luovuttaa, käynnistää koneen uudelleen ja menee hakemaan vettä. Kaksonen 1 menee sillä välin koneelle. Sisko palaa vesilasin kanssa.)

SISKO

Vittuun mun koneelta!

KAKSONEN 1

Kenen kanssa sä juttelit?

SISKO

Ei kuulu sulle. Mee juomaan vetes.

                      (keskustelun aikana Kaksonen 2 sekoittaa jauhetta Kaksonen 1:n lasiin.)

KAKSONEN 1

Oliko se sun poikakaveri?

SISKO

Oli. Ja nyt juot sun vetes.

KAKSONEN 1

Isi sano, että sillä Makella on vaan yks asia mielessä, mutta se ei kertonu mulle mikä se on. Mä pidätin hengitystä, eikä se sittenkään sanonu.

SISKO

Hyvä.

(Kaksonen 1 ja Sisko tiirailevat toisiaan hetken, sitten Kaksonen 1 palaa leikkimään. Juo vetensä.)

KAKSONEN 1

Missä mun uus lämminverinen on?

KAKSONEN 2

Se laukkas tonne eteiseen.

KAKSONEN 1

Miks sä sen sinne veit? Et sä siihen saa koskee. Mulla on huono olo.

                      (Kaksonen 1 tuupertuu lattialle.)

KAKSONEN 2

Mä haen sun hevosen.

(Kaksonen 2 menee. Kaksonen 1 nousee tuskaisena istumaan. Kaksonen 2 palaa ja lyö kaksossisartaan pesäpallomailalla päähän. Kaksonen 1 tuupertuu uudelleen. kaksonen 2 menee nykimään Siskoa)

KAKSONEN 2

Tuu auttaan mua.

SISKO

Mitä vittuu sä oot menny tekeen?

KAKSONEN 2

Se vaan kaatu mun mailaan.

                      (Sisko tutkii Kaksonen 1:n ruumiin.)

SISKO

Pulssi ei tunnu. Miks sun piti tehä tää mulle just nyt!

                      (Sisko säntäilee tietokoneen ja ruumiin välillä.)

SISKO

(Kirjoittaa) Oota vähän, toinen kersoista tais just kuolla. (Kaksonen 2:lle) Tajuutsä, että ny mä en ainakaan voi pyytää Makee tänne?! Mitä siellä tapahtuu? (Kirjoittaa) Se vaan kuoli, mut tää on kohta hallussa. (Kaksonen 2:lle) Ja nyt vittu autat mua. (Kirjoittaa) Älä katoo mihinkään, tässä menee vaan hetki. (Kaksonen 2:lle) Autat mua piilottaan sen. Anna olla viimenen kerta, kun teet mitään tämmöstä!

                      (Lähtevät raahaamaan ruumista pois.)

 

Jan. 22nd, 2008

Jääkuvia, Smeds

Mistä on kysymys

Teen kevääksi näytelmän nuorten kanssa. Tällä hetkellä rakennamme harjoituksissa materiaalia käsikirjoitusta varten. Tavoitteena on kehittää neljä tai viisi tarinaa, joita näytelmässä sitten kerrotaan rinnakkain. Ymmärrän asian tällä hetkellä niin, että tarinoita yhdistää niiden pulp-henkisyys. Kaikki tarinat tulevat jollain tavalla olemaan outoja siinä merkityksessä, että henkilön/henkilöiden näkökulma maailmaan on jollain tavalla vinksahtanut tai erikoinen. Lisäksi tavoitteena on tutkia ja harjoitella eri tyylilajeilla tekemistä. Yksi tarinoista tulee olemaan musta komedia,. Lisäksi voisi olla farssi, melodraama ja tragedia. Myös leffojen tyylilajeja voisi kokeilla. Katsotaan, mitä tapahtuu...

Tähän mennessä olemme harjoitelleet ensimmäistä tarina-aihiota, josta lisää myöhemmin. Tarkoitukseni on, että koko plari tulee luettavaksi tänne, mahdollisesti myös erilaisia versioita.


Tärkeintä on olla Uuno (kaksi vuotta sitten
Jääkuvia, Smeds

February 2008

S M T W T F S
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
242526272829 

Syndicate

RSS Atom
Powered by LiveJournal.com

Advertisement

Customize